Voisivathan asiat tietysti olla huonomminkin. Niin kuin yksi ystäväni sanoi (ja minkä olen tietenkin itsekin todennut), suurin osa näistä "velvollisuuksista" on ihan mukavaa tekemistä ja vapaaehtoisestihan olen lusikkani joka soppaan työntänyt. Kaikki kuitenkin alkaa lopulta stressata jos menoja on liikaa. Mukavatkin asiat tuntuvat silloin velvoitteilta, eikä mistään oikein nauti.
Mutta tätä kiire/stressivalitusta on täälläkin varmaan kuultu jo ihan riittämiin. Opiskelut teettävät paljon töitä ja vapaa-ajalla on kamalasti kaikkea. Aivan. Tämä on tullut jo selväksi.
Mutta mitä tähän kohtaan elämää ja lääkistä sitten oikeasti kuuluu? Millaista se opiskelu kaiken kiireen takana oikein on?
Nyt ollaan edetty EKG:n perusteista jo vähän pidemmälle, nimittäin sepelvaltimotautiin ja sydäninfarktiin. Verenpainelääkkeet teettivät paljon työtä, mutta oli todella mukavaa huomata, että asioista tiesi jo todella paljon etukäteen. -Priilit, -sartaanit ja -ololit olivat jo tuttuja lääkkeiden nimien päätteitä lukuisien potilaiden lääkelistoista ja osaston lääkehuoneen hyllyiltä poimittuina.
Sydän- ja verisuonisairaudetkin ovat tulleet työelämän aikana niin tutuiksi, että erilaiset oireet ja hoidot olivat imeytyneet mieleen ihan salakavalasti. Asian systemaattinen opiskelu vaatii tietenkin paljon lukemista, mutta kyllä se kaikki on helpompaa kun pohjalla on niin paljon tietoa, jonka varaan omaa osaamistaan voi rakentaa.
Tänä keväänä on kirjapänttäämisen lisäksi luvassa paljon kaikkea jännittävää, josta tällainen stressaaja voi tietenkin etukäteen hermoilla. Kolmosvuonna ylipäätään kaikki pääsevät viettämään yhden illan terveyskeskuspäivystyksessä sekä aamupäivän terveyskeskuksen vastaanotolla, jossa otetaan ihan itse vastaan potilas! Minulla terveyskeskuspäivystys on vastassa muutaman viikon päästä ja tuo vastaanottotilanne jossain kohtaa kevään aikana.
Oikean potilaan lisäksi meillä on tänä vuonna (osalla kurssikavereistani oli jo syksyllä) myös harjoitus, jossa vastaanotetaan ja haastatellaan "potilas" ja koko tilanne videoidaan ja sitten yhdessä muutaman muun kurssikaverin sekä opettajan kanssa katsotaan ja arvostellaan. Kovin kuumottavan kuuloisia harjoituksia kaikkineen siis tiedossa. Onneksi se kaikki on tosiaan vain harjoitusta, vaikkakin terveyskeskuksessa potilastapaamiset ovatkin ihan oikeita. Mukana on kuitenkin aina opettaja katsomassa, että asiat hoituvat ja me opimme jotain.
Näiden lisäksi meillä on noin kuukauden kuluttua kliinisten taitojen evaluaatio, jossa saamme jokainen vuorollamme näyttää opettajille osaamistamme erilaisissa potilaan tutkimis- ja hoitamistaidoissa kuten kanyloinnissa, nestehoidon suunnittelussa, sydämen ja keuhkojen kuuntelussa, ekg:n tulkinnassa, katetroinnissa, suturoinnissa jne. Viime syksyn nestejakson kanylointiharjoituksessa totesin, etten tosiaan ole parhaimmillani kun joku katsoo vierestä, vaikka muuten kyseinen toimenpide minulta sujuisikin. Evaluaatiokin siis jännittää melkoisesti!
No, pieni kuumottelu sopineekin tähän vuodenaikaan kun ulkona nautitaan paukkuvista pakkasista (ainakin ensi viikolla kun kuulemma mittarit lähentelevät kahtakymmentä miinusastetta) sekä narskuvista hangista. Kuten sanottua, luminen talvi suo kuitenkin upeat puitteet kuvailuun ja tilannetta edesauttaa mukavasti aviomieheltä lahjaksi saatu järkkärikamera. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti